Kolmoset Länsi-Saksasta

27.4.2012




Tuli tehtyä taas vähän maljakkokauppoja viime viikonloppuna. Mihinkään aivan akuuttiin tarpeeseen maljakot eivät kuitenkaan tulleet koska maljakoitakin minulla on jo muutamia kymmeniä!

Maljakot siis tuppautuivat kotiimme Rompetori-päiviltä Kokemäeltä. Kääk mikä nimi tuo Rompetori. Paikka oli täynnä aivan käsittämättömän upeita vanhoja astioita ja esineitä, joukossa oli mukana niin sitä rompetta kuin todellisia aarteitakin. Olin käymässä tapahtumassa ensimmäistä kertaa mutta itseni tuntien en kuitenkaan viimeistä. Ainahan sitä nyt jotain pientä kivaa pieni ihminen tarvitsee sisustuksen piristykseen, eikö vain?

Nämä löytämäni maljakot ovat Länsi-Saksalaista alkuperää, eli oikein kunnon tuulahdus 70-luvun ja kylmän sodan historiaa samassa paketissa! Minulla on jo ennestään lukuisia näitä saman Scheurich-sarjan maljakoita. Sarjan maljakoissa minua viehättää erityisesti nuo hauskat, kauniit ja erikoiset lasitteet, ihanan kokeellisia juttuja. Ilokseni huomasin googlettaessani tietoa näistä maljakoista että osa näistä on todella arvossaankin, jee! Minä maksoin näistä kolmesta yhteensä kymmenen euroa joka on mielestäni hyvinkin kohtuullinen summa. Googlettamiseni jälkeen jäi vain harmittamaan se, että lähes kymmenen saman sarjan maljakkoa jäi sinne myyntipöydälle...


Oikein ihanaa ja vihdoin kai aurinkoistakin viikonloppua :)
Johanna





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥